Oikeus ja kohtuus

"Ennemmin minä muuta verhaa vähennän'', sanoi härmäläinen oikeudessa, kun käskettiin ottamaan lakki päästä.

Sehän se on, jo muinaisten härmäläisten pitkälle jalostama käsitys siitä, "kun käskettiin".

Vanhoissa matrikkeleissa kerrotaan, että kun Härmän kappelin asukkaat vuonna 1787 velvoitettiin antamaan avustusta, sinänsä tarpeelliseen kohteeseen, he jyrkästi vastustivat asiaa nimenomaan siitä syystä, että yritettiin avustuksiin pakottaa.

Maaherralle antamassaan selvityksessä Härmän edustajat sanoivat, että ''jos heiltä olisi kauniisti pyydetty, he olisivat varojensa mukaan apua antaneet, mutta pakolla he eivät siihen suostu." Siihen asia kaatui, ei voinut maaherrakaan siihen pakottaa.

Ajatella mikä vivahteiden taju ''vähän kauniimmin'', ja yhteisymmärrys asiassa olisi saatu.

Mieleen tulee, että Härmän edustajien yli kaksisataa vuotta vanha opetus yhteistoiminnan edellytyksistä on monessa mielessä ajankohtainen vieläkin.

Ajan pyörteet

On ilmeistä, että omaehtoiseen toimintaan taipuvalla härmäläisellä, vaikka monella mainitaankin olevan ''hyvä ja otollinen elämäkerta'' on monella ''ajan hurjaan pyörteeseen'' joutuneella tosimiehellä ollut vaikeuksia oppia kuriin ja järjestykseen, jota yhteiskunnalla on oikeus kohtuudella härmäläiseltäkin vaatia.

Uutisten kertomien, yhä lisääntyvään turvattomuuteen ja väkivaltaan verraten, jotenkin tuntuu vähäiseltä rikkeet, josta joutui "mustaanpenkkiin" miettimään vaellustaan. Vaikka toisaalta, eihän sellainen nykyisin tehoaisi, kun mikään ei häpeällistä enää ole.

Mustapenkki

Ylihärmäläisen lehtimiehen, ''Kolmen Koon'' nimimerkin, eli Kustaa Kangas- Kurjen kokoamien tietojen mukaan seurakuntien varusteisiin kuului yleisesti ns. mustapenkki. Myös Ylihärmä hankki tarpeisiinsa korkeahkon selkämyksellä ja jalkoja tukevilla väliorsilla varustetun penkin. Sen nimi oli mustapenkki. Tämän penkin takimmaiseen orteen on kirjoitettu vuosiluku 1796.

Kustaa Kangas-Kurjen mukaan penkkiä on ahkerasti käytetty siitä päätellen, että tuolin alimmainen orsi oli kulunut kololle. Viimeksi mustapenkki oli käytössä v. 1864, jolloin siinä istuneesta nuoruudessaan ''ajan pyörteisiin'' joutuneesta tuli myöhemmin "kelpo ja ahkera työmies".

Mustaapenkkiä säilytettiin viikolla kellotapulissa, mutta sunnuntaisin se nostettiin kirkon keskikäytävälle, jossa tuomittujen piti istua häpeämään koko kirkonajan kunnes pappi tuli heitä puhuttelemaan, vaatimaan katumusta entisestä ja lupausta paremmasta elämästä.

Tuomitut istuivat vakavina, kaksi rinnan, kun väki solui penkin ohi kirkkoon, toiset avoimesti heitä säälien.

Kun julkirippi 1866 poistettiin, siirtyi mustapenkki historiaan.

Ajan kuva

Nykyisyyttä ei ole ilman menneisyyttä. Kauniista suvesta huolimatta ajankohtaiseksi puheenaiheeksi on noussut väkivalta, turvattomuus ja loputon hätä ja kärsimys, jota etenkin Sarajevosta päivästä toiseen kerrotaan. Ahdistusta lisää se, että kukaan ei tiedä tapaa kansan kärsimysten lopettamiseksi.

Laila Hietamies sanoi eräässä haastattelussa, että lähihistoria kaikkine ristiriitaisuuksineen kiehtoo häntä monin verroin enemmän, kuin nykypäivä, jossa ei ole muuta kuin ahdistusta, epätoivoa ja harmautta, aamu­uutisista iltauutisiin. Ihmisten elämään on jäänyt niin vähän onnellisuuden hetkiä.

Entisaikojen tavat ja elämänmuoto, Hietamies sanoi, ovat hänelle nykypäivää paljon läheisempiä.

Hilkka Haapoja

Härmät 23.8.1995